LOHIKALOJEN KASVU- JA KALASTUSMAHDOLLISUUDET PARANEVAT

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on tyytyväinen maa- ja metsätalousministeriön päätökseen korottaa meri- ja järvitaimenen, järvilohen ja harjuksen alamittoja sekä rauhoittaa saimaannieriä Vuoksen vesistöalueella. Päätös toteuttaa sellaisenaan SVK:n vaatimuksen alamittojen korottamisesta. Valtioneuvoston hyväksymä kalastusasetuksen muutos nostaa meritaimenen, järvilohen ja järvitaimenen (leveysasteen 67º00'N eteläpuolella) alamitan 60 senttimetriin 1.1.2014 alkaen. Samalla saimaannieriä rauhoitetaan ja harjuksen alamitta nousee 35 senttimetriin (67º00'N eteläpuolella).

Alamitan nosto parantaa lohikalojen mahdollisuuksia luonnolliseen elinkiertoon ja tukee niiden suojelua. Samalla se parantaa myös näiden lajien saalistuottoa ja kalastusmahdollisuuksia. Koska taimen ja järvilohi kasvavat noin 10 senttiä vuodessa, jää siirtymävaiheen saalismäärän vähentyminen lyhytkestoiseksi. Konkreettista hyötyä muutoksesta saavutetaan jo vuonna 2016, kun väliaikaisesti alamittaiseksi jäävät kalat saavuttavat uuden pyyntikoon. Tulevaisuudessa uudet alamitat lisäävät sekä kalojen lukumäärää että kokoa luonnollisen lisääntymisen elpyessä. Uudet alamitat lisäävät myös istutuksista saatavaa tuottoa, kun kalojen kasvupotentiaali tulee paremmin hyödynnetyksi.

Erityisesti seuraavien kahden vuoden aikana tarvitaan vastuullisuutta ja malttia, jotta tavoiteltuun parempaan tilaan lopulta päästään. Taimen- ja järvilohivesillä tarvitaan alamitta-asetusta tukevaa pyydysteknistä säätelyä, kuten verkkojen silmäkoon suurentamista, uistinten koukkujen lukumäärän vähentämistä ja mahdollisesti sekä ajallisesti että paikallisesti asetettuja rajoituksia. Myös uuden kalastuslain on mahdollistettava keinoja, joilla alamittaisten lohikalojen kuolleisuutta voidaan edelleen vähentää uhkaamatta siian- ja kuhankalastusta.

Uusien alamittojen omaksuminen vaatii kalastuskulttuurin muutosta, joka edellyttää määrätietoisuutta myös ns. korttikoskien ylläpitäjiltä. On harkinnan aika, tarvitaanko 40-50 sentin mittaisilla taimenilla tapahtuvaa istuta ja ongi -kalastusta, vai voitaisiinko siirtyä isokokoisempien istukkaiden, kirjolohen tai kokonaan myös luonnonkiertoa tukevien poikasistutusten käyttöön.

SVK kiittää muutoksesta maa- ja metsätalousministeriötä ja toivottaa kaikille kalastajille parempia saaliita ja isompia kaloja tulevaisuudessa. Nyt tehty asetusmuutos on erinomainen suunnannäyttäjä tulevaisuuteen.

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelä, SVK, puh. 040 309 7204
puheenjohtaja Anssi Vainikka, SVK:n kala- ja ympäristötoimikunta, puh. 0500 443 290